Onko mieleesi jäänyt kouluajoiltasi jokin tietty opettaja, jonka tunnit olivat niin mukaansatempaavia ja inspiroivia, että muistat ne vieläkin? Luokkahuoneessa onnistuneen oppimiskokemuksen mahdollistaja on opettaja, joten hän tarvitsee tuekseen joustavia ja erilaisiin oppimistapoihin suunniteltuja ratkaisuja ja tiloja. Vaikka nykypäivän teknologia tarjoaa monenlaisia apuvälineitä oppituntien elävöittämiseksi, on mieleenpainuvan kokemuksen avaintekijä kuitenkin itse opettaja, jonka persoonallinen tyyli voi olla muistissa vielä vuosienkin päästä.
Tunteita herättävä sisältö on olennainen osa mieleenpainuvaa oppimista.
Queenslandin Melbournen yliopistojen Science of Learning Research Centre (SLRC):n teettämä The Higher Education Learning Framework (HELF)* esittelee seitsemän oppimisen toimintaperiaatetta. HELFin luomiseksi tehdyn tutkimuksen mukaan, yksilötasolla koettu tunnereaktio luo syvemmän yhteyden opiskeltavaan asiaan. Tällainen henkilökohtainen kokemus jostakin aiheesta vahvistaa opiskelijoiden merkityksellisyyden kokemuksia ja rohkaisee heitä usein etsimään aktiivisesti myös lisää tietoa.
Tutkimuksessa korostui lisäksi oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamisen tärkeys, sillä tarjoamalla vaihtoehtoisia oppimistapoja, oppilaat voivat kehittää itse opiskeluun liittyviä valmiuksiaan, kuten lisätä sinnikkyyttä ja joustavuutta, sekä oppia kunnioittamaan erilaisia perspektiivejä.
Seitsemän oppimisen toimintaperiaatetta (by HELF)
1. Oppiminen eläen ja kokien
2. Kontekstuaalinen oppiminen
3. Tunteet ja oppiminen
4. Vuorovaikutteinen oppiminen
5. Oppimaan oppiminen ja korkeamman asteen ajattelu
6. Oppimisen haasteet ja vaikeudet
7. Syvällinen ja mielekäs oppiminen
Apuna eri oppimistyylien tukemiseen
Opettajan parhaat kumppanit mukaansatempaavan oppimiskokemuksen luomisessa ovat luokassa käytettävät opetusmateriaalit. Joustava ja helppokäyttöinen audiovisuaalinen teknologia mahdollistaa luokkahuoneen muuntamisen tilaksi, jossa mielikuvitus pääsee valloilleen. Sen avulla opetusmateriaalien pelillistäminen on sujuvaa eri alustoja hyödyntämällä ja suuren kuvan ansiosta esitettävä sisältö on helposti nähtävissä myös takarivistä. Opetusmateriaalien visuaalinen esittäminen yhdistettynä laadukkaaseen äänentoistoon luovat yhdessä elämyksellisen oppimiskokemuksen, joka kuljettaa luokan aavikolle oppimaan, miten hiekkamyrskyt syntyvät tai rohkaisee tutkimaan merenalaista elämää.