Kategoria Blog

Suuri kuva hukassa

Picture about Artome's founder Toni Parikka.

Olen vuodesta 2004 alkaen saanut tutustua digitalisaation vaikutukseen audiovisuaalisen tekniikan kehityksessä. Vaikka AV-tekniikasta on kasvanut kriittinen osa päivittäistä tekemistä työpaikoilla ja kouluissa, on AV:n kokonaisuuden suuri kuva edelleen usein hukassa. On unohdettu se, mikä on oikeasti tärkeää. Erityisesti kouluissa on…

Kansainvälisille areenoille

Picture about Artome's CEO Riku Marttinen.

Syyskuu 2006, hiukan sateinen ilta, kirkkaat Helsingin Olympiastadion valot, maaottelun päätöslaji miesten 1500 metriä, 30 000 katsojaa stadionilla, yli miljoona suomalaista televisioiden ääressä, tuhansia tunteja harjoittelua ammattilaisena ja nyt ratkaisisimme koko viikonlopun kestäneen maaottelun.  Voitimme lajissamme rakkaan rajanaapurimme Ruotsin 14-8 ja ratkaisimme koko voiton Suomelle. Urheilu-uran päättymisen…

Vuosi Artomen elämässä

Picture about Artome's CEO Riku and staff

Aika kuluu kuin siivillä ja sen eteenpäin valumisen voi nähdä vain omien lapsien kasvamisesta. Perheeseeni syntyi neljäs lapsi puoli vuotta sitten. Minulla on kuitenkin tunne, että sehän oli vasta eilen, kohta hän nousee seisomaan. Time flies! Tänään Artomessa juhlitaan yksivuotissyntymäpäiviä!…