Ensilumen tulossa on lupaus toiveikkaasta tulevaisuudesta, vaikka viime vuosien tapahtumat ovatkin muokanneet tapaa, jolla maailmaa tarkastelemme. Koronapandemia on ravistellut eri aloja. Se on pakottanut yrityksiä löytämään uusia tapoja innovoida tuotteita markkinoille samaan aikaan kun työtä on tehty etänä. 

Elämän palautuminen raiteilleen pandemian jälkeen tuntui lohduttavalta. Kevätaurinko toi kuitenkin mukanaan jälleen maailmaa ravistelevan uutisen Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan. Aikana, jolloin maailmaa hallitsee poikkeusolot, olemme pakosta joutuneet luovimaan uusia ratkaisuja arjen pyörittämiseksi. Miten olemme siinä onnistuneet? 

TIlastojen valossa hyvin ja hyvin huonosti. Työterveydenlaitoksen teettämässä Miten Suomi voi? – kyselyssä etätyö on vaikuttanut positiivisesti työhyvinvointiin, koska työn ja vapaa-ajan välinen suhde on tasapainottunut (Työterveyslaitos, 2022 ). Kolikon kääntöpuolella on lisääntynyt työuupumus, koska selvää rajaa työn ja kodin välille on ollut vaikea etätyössä ja uudessa tilanteessa asettaa. Myös työkavereiden tuen puuttuminen on lisännyt yksinäisyyttä. Vastaavanlaisia tuloksia löytyy netistä miltei rajattomasti. Miten siis teemme töitä tulevaisuudessa?   

Uusia artikkeleita tulevaisuuden toimistoista nousee kuin sieniä sateella ja webinaarit pursuavat aiheesta ennusteita. Hyvä niin, koska tärkeästä aiheesta pitääkin puhua. Tällä hetkellä elämme silti vielä vahvasti spekulaation aikakautta ja voimme vain arvailla, mihin ratkaisuihin tulevaisuuden toimistot asettuvat.  

Varmaa on, että sekä toimistot että työskentelykulttuuri ovat jo muuttuneet.

Etätyöskentely koronan jälkeen on jatkanut suosiotaan, mutta on myös meitä sosiaalisia tyyppejä, jotka ovat kirmanneet toimistolle heti ovien avauduttua. Toimistot eivät toimi vain sosiaalisina kohtaamispaikkoina vaan myös inspiraationa työntekijöille. Toimistojen olisi syytä panostaa toimiviin ja inspiroiviin tilaratkaisuihin, joissa kotitoimistolta puuttuvat työkalut ja tilat mahdollistettaisiin monimuotoisesti kaikille työntekijöille, muuntojoustavissa tiloissa. Näin kutsutaan toimistoille takaisin työntekijöitä, joista varmasti suurin osa, haluaa jäädä hybridityöskentelyn maailmaan. 

Mietitkö miten teet toimistolle paluun entistä helpommaksi?

Lue lisää Tulevaisuuden Joustavat Työtilat -oppaastamme