Naava

Artome M10 in Naava showroom with man walking by

Yhteistyötä yli Suomen rajojen

Maailman johtava viherseinien valmistaja Naava avasi uuden, luonnonläheistä ympäristöä huokuvan biofiilisen showroominsa syksyllä 2022 aivan Helsingin ydinkeskustaan, Mannerheimintie 4:ään, kun vanhat tilat eivät enää palvelleet kasvavan yrityksen tarpeita. Uuden showroomin keskiössä on biofiliinen tilasuunnittelu ja erityisesti tilojen terveellisyys, viihtyvyys sekä turvallisuus. Naavan uusissa tiloissa voi kokea myös muiden showroom-kumppaneiden innovatiivisia ratkaisuja, kuten Artomen liikuteltavan ja asennusvapaan Artome M10 -esitysratkaisun.  

Helppokäyttöinen esitystekniikka sulautui osaksi messuosastoa 

Artomen ja Naavan yhteistyö on ulottunut myös kansainvälisille messuille asti, joissa Naava on ketterästi hyödyntänyt Artomen helppokäyttöistä esitystekniikkaa messuosastollaan. Naavan asiakaskokemuksesta ja suunnittelusta vastaava johtaja, Eeva Niemelä kertoo, että Naavan messuosastolla Artome M10 esitysratkaisu sulautui osaksi osastoa skandinaavisena designkalusteena. Lisäksi Artomella on ollut helppoa heijastaa osaston seinälle videoita messujen aikana sekä tarvittaessa siirtää sen paikkaa osastolla. 

Artomen avulla saimme tuottaa haluamaamme visuaalista materiaalia projisoituna seinälle, ja jopa vaihdeltua näkymää helposti tarvittaessa. Kokonaisuudesta tuli tyylikäs, kestävän kehityksen mukainen ja ennen kaikkea vieraita houkutteleva perinteiseen teippaukseen verrattuna.

All-in-one audiovisual solution, Artome M10, in Naava showroom

Kustannustehokkaampi vaihtoehto vei voiton osaston brändäyksessä 

Artome on perinteisiä näyttöjä tai teippejä kustannustehokkaampi sekä ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Naavan brändin keskiössä on vastuullisuus, joten Naava pyrkii messurakentamisessa ja -asentamisessa välttämään kaikkea kertakäyttöistä.  

Osastomme kertakäyttöinen taustaseinän teippaus ja logon asentaminen olisi kustantanut meille jopa tuhansia euroja ylimääräistä, mutta päätimmekin innovatiivisesti hyödyntää Artome M10 osaston brändäyksessä

Skandinaavinen design oli yhdistävä tekijä 

Vastuullisuuden rinnalla Naavan brändiä ohjaa puhdaslinjainen, skandinaavinen design.  
”Meille oli tärkeää, että Artome M10 istuu Naava-tuotteidemme ja brändimme muotokieleen”, Eeva Niemelä summaa.  

Kiinnostuitko joustavien tilojen suunnittelusta ja biofiliasta?

Tutustu Tulevaisuuden joustavat Työtilat -oppaaseemme, jonka olemme laatineet yhteistyössä Naavan kanssa.